Pneumokokki (Streptococcus Pneumoniae)

Pneumokokki on ihmisen patogeeninen sairauksia aiheuttava bakteeri, joka leviää ihmisestä toiseen hengitysteiden pisaratartuntana. Yleensä yskimisen tai niistämisen aikana ihmisiin, jotka ovat alle kahden metrin etäisyydellä bakteerin kantajasta. Siten pneumokokin kantajat vaikka ovat itse terveitä, voivat he näin toimia huomaamattaan tartuttajina toisille.

Tämän bakteerin aiheuttamista tulehduksista tyypillisimpiä ovat keskikorvan tulehdukset, keuhkokuume, bakteremia (bakteereja veressä), ontelotulehdukset ja aivokalvontulehdus. 1940-luvulla käyttöön tulivat penillisiiniantibiootit, joilla tehokkaasti hoidettiin pneumokkitulehduksia.

1960-luvulla löydettiin ihmisestä ensimmäisen kerran pneumokokkibakteereja, jotka olivat vastustuskykyisiä penillisiinille. Siitä lähtien on penillisiinille vastustuskykyisiä pneumokokkibakteereja tavattu kaikkialla maailmassa.

Streptococcus Pneumoniae bakteerin vähenemisaste 99+%

Kokeet on tehnyt Kansasin yliopisto

Lähde: Yhdysvaltain tartuntatautien valvontakeskus ja Elintarvike- ja lääkevirasto (FDA)

Scroll to Top
Call Now Button